Tästä se alkoi: Helvetinjärvi, elokuu 2010

Ensimmäisen yhteisen reissumme olemme tehneet Helvetinjärvelle, jossa vietimme kolme päivää (eli siis kaksi yötä). Sillä reissulla ei varsinaisesti kilometrejä karttunut tai muutenkaan ollut retkeilyn saralla mikään elämää suurempi. Kummallekin tämä reissu kuitenkin jäi elävästi mieleen. Satuimme nimittäin olemaan liikkeellä pahimpaan kesämyrskyaikaan. Moni muistanee Asta-myrskyn, joka kaatoi puita ja katkoi sähköjä heinäkuun 2010 lopulla. Sitä seurasivat vielä Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt. Olimme liikenteessä elokuun alkupuolella ja puistossa näkyi heti myrskyn tuhot kun lähdimme Kankimäen parkkialueelta kävelemään puistoon. (Kuvia klikkaamalla ne saa aukaistua suuremmaksi.)

Astan jälkiä oli kuitenkin jo hyvin keritty muutaman päivän aikana korjaamaan, suurimmat puut teiltä ja poluilta oli katkottu pois. Puiston rakenteet olivat kuitenkin vaurioituneet myrskyn takia, näitä ei tietenkään vielä oltu korjattu.

 

 

Myrskyn voima oli ollut valtaisa, suuretkin kuuset juurakoineen olivat joutuneet antamaan periksi sen voiman edessä.

Kävelimme Helvetinkolulle, jossa teimme lounasta ja kävimme uimassa. Sää oli kesäinen ja kaunis. Vietimme hyvän tovin kolulla ja päivätuvan ympäristössä.

Jatkoimme eteenpäin, sillä tarkoituksemme oli yöpyä Iso Ruokejärven leiripaikalla. Paikalla oli jo muitakin, joten jätimme telttamme hiukan etäämmälle.

Iso Ruokejärvi on varsin kuvauksellinen pieni järvi. Rannalla oli laituri, jossa oli mukava istua iltaa. Uimassakin taisimme taas käydä.

Ensimmäinen yö sujui hyvin ja heräsimme yhtä kauniiseen säähän. Toisena päivänä päätimme jättää leirin paikalleen ja lähteä käymään Haukanhiedalla. Pakkasimme mukaan uimavarusteet ja lounasvälineet. Matkalla ihailimme kaunista puistoa. Mieleen (ja kuviin) jäivät kauniit järvet ja satumaiset kuusikot.

Haukanhiedalla vietimme rauhassa aikaa ja kävimme uimassa, sekä kokkasimme trangialla lounaan. Taisimme kuulla jo jostain etäältä ukkosen, joten lähdimme kävelemään takaisin leiriin päin, koska mukanamme ei ollut sadevaatteita.

Kun pääsimme leiriin, päätimme siirtää telttamme sateen varalta paremmalle paikalle. Nyt se oli ollut pienessä notkelmassa, joka varmasti kerää vettä sateella. Siirsimme sen aivan järven rantaan, joka myöhemmin osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi. Teimme päivällistä ja menimme sen jälkeen istuskelemaan laiturille. Taivaalle oli alkanut kerääntyä pilviä ja etäämmällä jyristeli ukkonen. Katsoimme ukkospilvien lähestymistä ja päätimme käväistä vielä uimassa, koska ilma oli todella hiostava. Sen jälkeen ajattelimme vetäytyä telttaan pitämään lähestyvää sadetta.

Kerkesimme juuri käväisemään järvessä ja kun olimme kävelemässä takaisin teltalle (kaikki n. 50m matkan) alkoi sataa ja tuulla melko navakasti. Puuska yltyi siinä määrin, että otimme muutaman juoksuaskeleen teltalle pistämään oven kiinni ja pitämään siitä kaksin käsin kiinni ettei se lähde tuulen mukana. En osaa yhtään arvioida kuinka kauan tämä myrskytuuli kesti (muutaman minuutin ehkä?), mutta kun pahin puuska oli ohi menimme katsomaan muuta leiriä. Nuotiopaikan vieressä oli erään hollantilaisperheen teltta, jossa oli ovi auki ja joka oli painunut kasaan. Perhe itse oli vielä Haukanhiedalla. Laitoimme oven kiinni ja yritimme hiukan pelastaa tavaroita vedeltä. Sen jälkeen menimme muitten kanssa pitämään sadetta puukatokseen (edelleen päällä vain uikkarit, eipähän vaatteet ainakaan kastuneet). Kun pahin sade oli laantunut, katselimme ympärillemme ja huomasimme, että katoksen vierestä oli lähtenyt suuri koivu kaatumaan. Onneksi ei kuitenkaan katoksen suuntaan. Teltalla yritimme kuivailla teltan pohjakankaan ja teltan pohjan väliin päässyttä vettä.

Ajan myötä leiripaikalle alkoi saapua myös muita, jotka olivat olleet pahimman puuskan aikana polulla, jossa oli puita kaatunut rytisten ympärillä. Ihmiset ja koirat olivat hiukan säikkyinä kokemuksestaan, ihan ymmärrettävästi. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli kyllä erään toisen ukkosmyrskyn ohella ehkä pelottavin kokemus luonnossa, vaikka sitä silloin ei osannut adrenaliinihuuruissa pelottavana ajatella. Jälkeenpäin tutkiskelin tätä myrskyilmiötä ja selvitin sen olleen syöksyvirtaus, joka oli yksi osa sinä päivänä juuri tuolla alueella riehunutta Lahja-myrskyä.

Ilta pimeni ja maasta nousi lämpimään ilmaan valtava kosteus. Yö sujui rauhallisesti ja aamulla heräsimme ja paistoimme aamupalaksi edellisenä iltana paistamatta jääneet letut (herkkua pitää olla aina metsässä mukana).

Lähdimme takaisin Kankimäen suuntaan. Olimme ajatelleet käydä vielä Luomajärvellä, mutta polku sinne oli poikki. Tai oli siinä joku jo moottorisahan kanssa käynyt, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi jättää sen tällä kertaa väliin. Ei siitä kovin helppo olisi ollut mennä ja edessäpäin olevasta polusta ei ollut mitään tietoa. Suuntasimme siis suoraan autolle.

Tämä oli siis Sophien ensimmäinen telttareissu, josta sitten syttyi kipinä pidemmälle vaellukselle. Seuraavana kesänä lähdettiinkin sitten jo Kaldoaiviin, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Kimppakuva vielä auton vierestä. Vaikka ei pitkä reissu ollut, se osoittautui odotettua rankemmaksi.

-Laura